Valokeilassa: Heidin Korttipaja ja Heidi Autio


Paperillan Valokeilassa-sarja tuo esille suomalaisia askartelu- ja käsityöalan yrittäjiä. Kerran kuussa tutustumme yhteen yritykseen sekä sen tuotteisiin ja palveluihin. Saamme myös lukea ihmisistä yritysten takana ja kurkistaa suomalaisen kädentaitoyrittäjän elämään.

Nyt esittäytymisvuorossa on Heidi Autio ja Heidin Korttipaja:

Heidi ja Heidi, eli Heidi Swapp ja Korttipajan Heidi


Töissä Korttipajassa olen vain minä, Heidi, mutta ilman ihanaa perhettä ja lähipiiriä en tulisi toimeen!
Nimi syntyi jo paljon aikaa ennen yritystä: Miehen yrityksen nimi on Jussin Konepaja ja lähipiirimme vitsaili, kuinka hyvin 'Heidin Korttipaja' siihen rimmaisi. Nimi jäi sitten elämään omaa elämäänsä.

Alussa Korttipaja oli aputoiminimenä mieheni yrityksen rinnalla, mutta keväällä 2013 irtisanouduin päivätyöstäni ja hain Korttipajalle oman y-tunnuksen. Kertaakaan katunut en ole tähän hommaan hyppäämistä! Vauhtia päätökselle antoivat ”tirppanat”, eli kaksi pientä lasta, ja pitkä työmatka. Yrittäjyys mahdollistaa unelmaduunin tekemisen olematta niin paljon poissa lasten luota – etenkin, kun aikaa ei mene pitkän työmatkan kulkemiseen.



Korttipaja sai alkunsa intohimoisesta tekemisestä. Olen aina tykännyt tehdä käsillä, ja paljon erilaisia villityksiä on tullut koettua ja kokeiltua. Paperiaskartelu kuitenkin on jäänyt päälle ja reilun vuosikymmenen se on ollut oma henkilökohtainen hengenpelastajani. Aiempi työni oli autoalalla - koulutukseltani olen autoasentaja ja lähes 15 vuotta meni varaosa- ja huoltohommien äärellä nelipyöräisten ja kaksilahkeisten seassa. Vaikka alat ovat varsin erilaisia on niissä kuitenkin paljon samaa: kauppaatpa sitten starttia tai stanssauskonetta, on hyvä asiakaspalvelu ja tyytyväinen asiakas se ykkösjuttu!

Korttipajalla ei ole varsinaista myymälää, mutta minua tapaa tapahtumissa siellä ja täällä. Fyysisesti Korttipaja sijaitsee keskellä kauneinta Suomea, Konnevedellä, tuoreen kansallispuiston, Etelä-Konneveden, tuntumassa. Korttipaja tulee kuitenkin netin välityksellä asiakkaan luo minne tahansa (klikkaa verkkokauppaan tästä). Minut tavoittaa paitsi somessa myös sähköpostilla, facebookissa ja vaikka tekstareilla.

Vuodenvaihteessa aiemmat varastotilat korvattiin suuremmilla tiloilla. Muutos mahdollistaa myös tuotevalikoiman laajentamisen, mihin liittyen otan mielelläni vastaan toiveita asiakkailta. Panostan Korttipajan valikoiman laatuun, ja testaan monet tuotteet itse ennen kuin ne päätyvät Korttipajan hyllyille.  Varaston laajentamisen lisäksi olemme panostaneet myös verkkokauppaan, ja iso työ, jossa päivitettiin nettikauppa mobiiliystävälliseksi, on nyt voiton puolella. Mobiilikäyttö kasvaa huimaa vauhtia ja ajassa on pysyttävä mukana.

Korttipajassa on tarjolla monipuolisia tarvikkeita paperiaskartelijalle, spesiaalituotteista perustavaraan. Skräppääjille ja kortteilijoille meillä on laaja valikoima kuviopapereita (mm. Maja Design, Pion Design, Graphic45), peruskartonkeja ja erikoispapereita (vellum, muovipaperi, tekstuuripintaiset). Kalenterituunauksesta eli planneroinnista innostuneille on tarjolla hieno kattaus usean valmistajan tuotteita kalentereista koristeluun ja tuunaukseen (em. MAMBI, Heidi Swapp, Prima, Carpe Diem, Color Crush). Mixed median harrastajille löytyy lisäksi erilaisia ”mömmöjä”, kuten gessoa, tekstuuripastaa, gel mediumia jne. Korttipajalla on myös paljon omaa tuotantoa, kuten kartonkileikkeitä ja kumileimoja. Muuton jäljiltä koneet odottavat vielä asennusmiehiä, mutta uskon, että ne ovat pian taas toimintavalmiudessa. Kurkkaamalla nettikauppaan näet koko valikoiman ja sitä on paljon!

Pidän myös jonkin verran kursseja, ja eritoten ennen joulua on niille kivasti kysyntää. Vakinaisia tiloja kurssien pitämiseen ei ole, mutta voin tulla myös asiakkaan luo kurssittamaan. Porukka vain koolle ja minä otan tarpeet ja vermeet mukaan! Meillä täällä Konnevedellä on kyllä paljon hyviä tiloja tarjolla, ja näissä voisi pitää vaikka isompaa ja pidempää viikonloppukurssia.

Tapahtumissa kuljen niin paljon kuin vain ennätän. Tampere on tottakai syksyllä vuoden kohokohta. Jyväskylässä ollaan aina paikalla, sillä messut ovat meille vähän kuin ”kotikisa”, kun ovat tuossa nurkan takana 100 kilometrin päässä. Oulu tuntuu jo kuuluvan vakituisena ohjelmaan ja Vantaan Leimailutaivas kaksi kertaa vuodessa ehdottomasti myös. Viime syksynä olin näiden lisäksi Seinäjoella ja Vaasassa. Tämän vuoden kalenteri on osittain vielä lukkoon lyömättä, joten toiveita siitä, mihin päin pakun nokkaa suuntaan, otetaan vastaan! Ainakin tapaamme Leimailutaivaassa 11.3. ja Jyväskylässä 8.-9.4.

Uskon vahvasti yhteistyön voimaan. Koetan osaltani luoda hyvää henkeä askartelualalle tiskin molemmin puolin, niin asiakkaiden kuin kauppiaiden kesken. Olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin niin kollegoissa kuin asiakkaissakin ja se on korvaamatonta. Kuulostaa kovin kliseiseltä, mutta olen todella onnekas saadessani tehdä tätä hommaa.
Korttipajalla ei ole ollut varsinaista Design Teamia yksittäisiä yhteistyökuvioita lukuun ottamatta, mutta sellainen kuuluu kyllä tärkeänä osana tulevaisuuden suunnitelmiin.

Olen ’kaikki tai ei mitään’ -tyyppi. Teen täysillä sitä, mihin alan, tai sitten en innostu ollenkaan. Elämässä pitää olla mahdollisimman paljon hauskaa ja siihen panostankin, sillä maailmankaikkeus pitää kyllä huolen vastapainosta ja huonoista asioista. Haluan nähdä asioissa ennemmin sen positiivisen puolen, ja Korttipajan varastolla musiikki soi usein kovalla minun keräillessä tilauksia samalla joraillen. Voiko hauskempaa olla!

Innostun helposti kaikesta uudesta paperiaskarteluun liittyvästä ja lähden kokeilemaan uusia juttuja aika ennakkoluulottomasti. Netissä ”pyörimällä” ja somessa mukana olemalla pysyy ajan mukana, ja tietää, mikä on in ja mikä out. Olen vieraillut alan messuilla myös Englannissa ja USA:ssa. Juuri tammikuun lopulla palauduin Phoenixista alan isosta tapahtumasta, Creativationista (ent. CHA Mega Show). Toissa vuonna tapahtuma pidettiin Anaheimissa, ja toivottavasti kohta jo jossain muualla, sillä on kiva päästä messujen ohella näkemään uusia paikkoja.


Perhe ja lapset tuovat vastapainoa yrittäjän työhön. He pitävät huolta siitä, ettei äiti hautaudu Korttipajaan ympäri vuorokauden. Askartelu on tärkeä osa elämääni myös vapaa-ajalla ja askartelen myös paljon lasteni kanssa. Korttien askartelu on edelleen se lempparijuttu, johon en taida kyllästyä koskaan. Skräppääminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta sen korvaajaksi on tullut muistokalenterin teko. Käytän siihen skräppäys-/albumi-/kalenteri-sekatekniikkaa, ja se on osoittautunut nopsaksi tavaksi tallettaa perheen arkea ja juhlaa yksiin kansiin. Kalenteria on ihana selailla ja muistella juttuja, jotka muutoin olisivat painuneet mielessä unohduksiin – jos ei toki kokonaan, niin ainakin päivämäärien osalta.

Yrittäjyydessä parasta on vapaus omiin aikatauluihin. Hommat on tehtävä, mutta saat itse päättää, milloin työ tehdään. Asiakkaiden palaute on kullanarvoista, ja positiiviset kommentit antavat voimaa ja saavat jaksamaan. Negatiivinen palaute taas auttaa asioiden kehittämisessä ja pieleen menneiden asioiden korjaamisessa: Jos kukaan ei kertoisi epäkohdista, niin miten voisin niistä tietää? Hyvää yrittämisessä on se, että vastaat kaikesta itse, ja huonoa on se, että vastaat kaikesta itse. Vapauden mukana tulee aika liuta vastuita, mutta veroni maksan ilomielin Suomeen. Tuolta muualta katsottuna Suomessa on todella paljon asioita oikein!
Tulevaisuus on täynnä unelmia, mutta edetään yksi askel kerrallaan. Mikäli maailmanmeno ei sotke kuvioita, teen viiden vuoden päästä edelleen tätä työtä siitä nauttien – askartelumaailman tuulet tuovat jatkuvasti maailmalta uusia ihanuuksia myös meille ja kaikki ne uutuudet, ideat ja uusiin sfääreihin päivitetyt vanhat jutut ovat tämän homman suola!

Kiitos Heidi, oli mukava saada tutustua sinuun!
Myös tällä kertaa Valokeilassa-juttuun liittyy myös tehtävä ja arvonta:
Linkkaa kuva yhdestä viimeisimmästä askartelutyöstäsi alle linkkityökalua käyttäen ja/tai kommentoi, mitä pöydälläsi on juuri nyt (valmis tai keskeneräinen työ, välineet kerättynä seuraavaa projektia varten, ...?). Kuvasta ja kommentista saa molemmista yhden arvan arvontaan, joten jos osallistut molemmilla tavoilla, voittomahdollisuutesi kaksinkertaistuu!
Osallistua voi tiistai-iltaan 28.2. asti, ja yksi onnekas voittaa 30 euron arvoisen lahjakortin Heidin Korttipajan verkkokauppaan!
Onnea arvontaan!




Kilpailu on päättynyt, mukaan linkitettiin 13 upeaa juuri valmistunutta askartelutyötä ja 16 kommenttia. Kone arpoi voittajanumeroksi 18, eli palkinnon voittaa kommentoija Marjut. Onnea! Otathan yhteyttä Heidin Korttipajaan (heidin@korttipaja.fi) lahjakortin vastaanottamiseksi!

20 kommenttia

  1. Ystävänpäiväkortit on juuri sujautettu postiin, linkkaan kuvan kunhan ne ovat perillä. Seuraavaksi aion tehdä laskiaiskortit kummitytöille, korttikuvat on jo valittuna, muut tarvikkeet vielä hakusessa.

    VastaaPoista
  2. Traveler's notebook on täällä Zürichissä pöydällä, siinä pidän päiväkirjaa jota koristelen lähinnä tarroilla ja tulostan myös yhden pienen valokuvan per päivä :)

    VastaaPoista
  3. Askartelupöytä on tyttömäisen vaaleanpunaisten paperien peitossa. Leikkaan tai stanssaan niistä muistilappuja, joihin ristiäisvieraat voivat kirjoittaa pienen viestin tulevaisuuteen. Laput sujautetaan säästöpossuun talteen odottamaan vaikka 18v syntymäpäivää.

    VastaaPoista
  4. Askartelupöydällä on sekalaista tavaraa liittyen kalenterin tuunaamiseen. Lisäksi on Distress Markerit, joilla värittelen leimakuvia, stansseja ... ja vaikka mitä. Viimeisin valmiiksi tekemäni juttu on tyttären kummitytön kortti todella lyhyellä varoitusajalla.

    Ritva

    VastaaPoista
  5. Askartelupöytäni on tällä hetkellä niin sekaisin ja täynnä tavaraa, ettei sekaan meinaa mahtua. On mukavampi tehdä kuin siivota :) Keskeneräisenä on skräppisivu, muutama kortti sekä kokeiluksi kukkaruukun käsittely, joka saattaa päätyä roskakoriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät onnittelut arvonnan voittajalle! Otathan yhteyttä Heidin Korttipajaan (heidin@korttipaja.fi) lahjakortin vastaanottamiseksi!

      Poista
    2. Ihana yllätys, kiitos paljon!

      Marjut

      Poista
  6. Askartelupöydälläni on tällä hetkellä keskeneräinen timanttimaalaustaulu.

    VastaaPoista
  7. Aamulla valmistui onnittelukortti, ja nyt on työpöydällä valokuvapaperia. Testailin, miten se toimii eri värien kanssa, kun en ole sitä vielä koskaan käyttänyt korttiaskarteluun. Hyvinhän tuo tuntuu kaikki värit itseensä imevän! :)

    VastaaPoista
  8. Kuvassa on viimeksi valmistunut kortti. Ystävänpäivän tiimoilla täällä vielä kovasti mennään. Hyvä ystävä on muuttamassa lähiaikoina kauemmas ja hänelle on myös pieni muisto vaiheessa. Taidankin käydä sen viimeistelemässä :)

    VastaaPoista
  9. Mulla on projektina kutsukorttien teko lapsen synttäreille. Kun neidiltä ei tullut mitään toiveita niin tuntuu ettei osaa projektia lainkaan aloittaa, kun ei ole mitään suuntaa antavaa millä teemalla lähdetään rakentamaan synttäreitä :/

    VastaaPoista
  10. Keskeneräisenä on useampi planner sivu. Myös project me on kesken 🤔

    VastaaPoista
  11. Juuri annoin äidilleni synttärilahjaksi tekemäni mixed media kanvaksen kortin sijaan. Ja aina on tekeillä jotain art journal-hommia omaksi iloksi :)

    VastaaPoista
  12. työpöydällä on stansseja iso kasa, kun postitäti niitä jostain syystä mulle kantaa... ;) ja uudet jutut pyrin aina testaamaan ennen kuin laitan tavarat paikoilleen, niin nyt olen sitten tehnyt kortteja uusilla stansseilla... =)

    VastaaPoista
  13. Askartelupöydällä on hallittu kaaos (niin kauan kun ei liukastele pois pöydältä). Säilytysjärjestelmäni näyttää koostuvan kasoista ja pinoista. Seassa useampi keskeneräinen minialbumi, muutama kortinlainen ja paljon pientä silppua...

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. poistin äskeisen kun se kuhisi kirjoitusvirheitä... Siis, Pöydällä on aina jotain keskeneräistä, ja olen huomannut, että useimmiten ne on yhden värin töitä: tänään vihreää, huomenna punaista, sitten keltaista jne. Teen pelkästään ATC-kortteja, en juuri muuta.

    VastaaPoista
  16. Työpöydälle on kerätty kasa tammikuisen Las Vegasin-matkan inspiroimia tarvikkeita. Niistä tehdään matka-albumi kunhan valokuvat saapuvat...Ja joitain pääsiäistarvikkeitakin on jo bongattu koska sehän se sieltä kohta kalenterista jo löytyy!

    VastaaPoista
  17. Pöydällä on papereita, korttipohjia, keskentekoisia kortteja ja kaikkea muuta pientä ja tarpeelista :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!