Esittelyssä SusuK


 Susanna Kivinen. Lempäälä. Alias SusuK.
38-vuotta. Tuleva myyntiassari ent. lentokenttävirkailija. 
Kortteja yms. vuodesta 2008

Paikkani on Paperilla-lehden korttihaastetiimissä.

Olen kiinnostunut kaikenlaisesta väsäämisestä. Paperin kanssa taisin aloittaa joskus vuosia sitten paperinaruenkeleistä (2002), joiden innostamana tein muutaman muunkin nuken tapaisen ja kiersin ja kaarsin korujen upottavaan maailmaan. Korujen tekeminen on ihanaa puuhaa, mutta valitettavasti kroppa laittoi vastaan. Joten, vaihdoin kortteihin. 

Toivon aina, että kortista löytyisi parhaassa tapauksessa jokin näppärä oivallus. Poikamaiset värit ja raffi tyyli ovat enemmän lähellä sydäntäni kuin pörhelöt ja hörhelöt. Yritän luoda kortteihini ulottuvuuksia, mutta enemmänkin niin, että mahtuvat aina tavalliseen kirjekuoreen.

Mixed media eli sekatekniikka on uusin innostuksen kohteeni. Kuvassa ihan ensimmäinen ArtJournal sivuni. Kesä 2014! Art Journal taitaa olla suomeksi käännettynä kuvapäiväkirja.



Lisää löytyy blogistani: AskarteluTuulia

Lisäsin kuvia, joista voi hieman seurata miten matkani paperin maailmassa on edennyt. Veikkaan, että aika moni aloittaa meikäläisen tapaan korttien tekemisen sieltä keittiön pöydän äärestä ja sen jälkeen....

Ideoita kortteihin /taiteiluihini haen muun muassa täältä netin maailmasta ja erilaisia tekniikkavideoita silmät sutturalla katsomalla. Joskus niitä ideoita putkahtaa päähän vaikka kuntosalilla tai mainoslehti kädessä. Muutamalla kurssillakin minut on muka nähty, mutta taisin olla piilossa "alan" lehtien takana.

Kukkaruukkukortti

Ensimmäisiä leimailu- ja värittelykokeiluja

Doodling. Vapaata kuviointia kynällä paperille

Sekatekniikka eli Mixed media

Sekatekniikka Distress-musteilla

Yritän aina muistaa, että ei tämä ole niin vakavaa. Perähuoneen ovessa voisikin lukea:

"Testing, testing, testing...prosessi käynnissä!!"


Kokeilkaa, kokeilkaa, testatkaa, mömmöilkää, sotkekaa....tv. SusuK

Do Something Creative Every Day!!



***

Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!