Terveisiä Leimailutaivaasta ja arvonnan voittajat!

Terveisiä leimailutaivaasta!

Lähdimme mukaan messuille ajatuksella, että esittelisimme hieman sitä kirjoa, mita paperiaskartelu voi olla. Osastollamme oli pieni näyttely erilaisista töistä, arvontaa ja myytäviä kittejä. Lisäksi meillä oli pieni työpiste, jossa toimiksen jäsenistä Elina ja Maissi näyttivät oman projektiensa syntymistä ja vastailivat samalla kysymyksiin erilaisista tekniikoista.

Olen todella ilahtunut kaikesta mukavasta palautteesta jota saimme ja kaikista uusista ja vanhoista tutuista jotka kävivät juttelemassa ja vaihtamassa ajatuksia.


Tyttäreni oli meillä koko päivän messuapulaisena. Hän on todella innokas askartelija ja hyvä apulainen! Alma on lähdössä Paperilla -lehden matkassa myös Tampereen messuille ja hänellä on jo selkeät ideat siihen mitä hän haluaa messuilla esitellä. Tampereella Paperilla -lehden osastolla pääsee tekemään korvakoruja sarjakuvalehdistä!


Messuilla ei itsekkään voi välttyä ostoksilta. Kun Paperilohikäärmeen osastolla törmäsin Maikki-Nooran upeisiin ruukkuihin, en voinut ohittaa osastoa ilman, että jotakin pientä tarttui kotiin viemisiksi. Olen varma, että tänne blogiinkin ilmestyy pian kokeiluita uusilla hankinnoilla!

Mutta sitten asiaan. Tänään pääsen julkaisemaan kaksi arvonnan voittajaa.

Ensin arvotaan nappeja! Kiitos kaikille osallistuneille, oli todella mielenkiintoista selata linkittämiänne blogeja ja löytää uusia taitavia tekijöitä. Suomessa on valtavasti osaajia.




Voi voi.. onko pakko valita vain yksi.. Täällä on tullut jo monta Ankorttien kannattajaa ja An inspiroi myös minua. Mutta tällä hetkellä seuraan eniten Nannaa: http://korttisirkus.blogspot.fi/ ja Pirjoa http://pirjonpaivienpiristysta.blogspot.fi/, ATC-kortteilusta seuraan Macaa: http://macanolennainen.blogspot.fi/ ja ViliMarikaa, joka tekee ATC-kortteja ja upeita koruja: http://somanyinspiration.blogspot.fi/
VastaaPoista



MerjaHannele, ottaisiko yhteyttä minna@emmo.fi





Eilen leimailutaivaassa meillä oli arvottavana paperiaskarteluun sopiva tarvikepaketti.
Paketin voitti tällä kertaa Mari Muurinen! Paljon onnea!

Mukavaa sunnuntaita kaikille,

Minna


1 kommentti

Kiitos viestistäsi!